Esimiesten ja johdon valmennus

Alussa oli sana

Esimiesten taito ja osaaminen on ratkaisevassa roolissa, kun pyritään asetettuihin tavoitteisiin. Vieläpä niin että, kaikilla olisi hyvä olla ja toimintakykyä nauttia elämästä – niin työssä kuin vapaa-ajallakin. 

Hyvä esimiestaito vaatii hyvää itsensä johtamista ja työn rutiinien hallintaa. Tämä ei kuulosta monimutkaiselta. Haasteelliseksi sen tekee se, että se kuulostaa liian yksikertaiselta. Kymmenien vuosien kokemuksella ja tuhansien esimiesten valmentamisen ja koulutuksen kokemuksella voimme sanoa, että monesti sorrutaan perusasioiden ohittamiseen. 

Easy Living ohjaa ja valmentaa Sinut esimiestyön ja johtamisen osaamiseen. Meillä on tarjota klassisesta luentovalmennuksesta, toiminnallisiin menetelmiin tai fasilitointi-tilaisuuksiin. Koulutuksia voidaan toteuttaa myös webinaareina.

Meillä on myös hyviä yhteistyökumppaneita, kuten Yritysakatemia, FCG ja Eduhouse , joiden kursseilla koulutamme sekä yrityskohtaisesti että avoimilla kursseilla.